Liminaalit luonteenvahvuudet

Minuun iskee vähintään puolivuosittain (yleensä useamminkin) tarve päivittää työelämäni ja/tai harrastuksieni "OneNote"-sivustoja. 

Muu elämä tuntuu hyvältä näin, joten se jää vähän kuin sivuun. Perhe ja muut läheiset, koti ja elämä muutoin ovat vain minusta niin kuin niiden pitääkin olla. Ne ovat ikään kuin peruspilari. Pysyy ja paranee!

Päivitystarpeeni liittyvät varmasti luonteeseen. Tein taas pitkästä aikaa Via-Instituutin luonteenvahvuuksien testin. Nyt helmikuussa 2016 top viisi luonteenvahvuuttani ovat: 

1.   Oppimisen ilo: rakastat uusien asioiden oppimista sekä luokkahuoneessa että itseksesi. Olet aina pitänyt koulusta, lukemisesta, museoista ja kaikista paikoista, joissa voi oppia.

2.   Luovuus: Ajattelet usein asioiden tekemistä uudella tavalla. Et koskaan tyydy tekemään asioita tavalliseen tapaan, jos parempi tapa on olemassa.

3.   Uteliaisuus: Osoitat uteliaisuutta kaikkeen. Kyselet aina paljon ja pidät kaikkia aiheita kiehtovina. Pidät tutkimisesta ja uuden löytämisestä.

4.   Rakkaus: Arvostat läheisiä ihmissuhteita, erityisesti kun jakaminen ja huolenpito ovat vastavuoroisia. Ihmiset, jotka ovat sinulle läheisimpiä, pitävät myös sinua itselleen läheisimpänä.

5.   Kauneuden ja erinomaisuuden arvostus: Huomaat ja arvostat kauneutta, erinomaisuutta ja taidokasta toimintaa kaikilla elämän aloilla, luonnosta taiteisiin, matematiikkaan, tieteisiin ja arkisiin kokemuksiin

Koska sivuille pitää kirjautua, löysin sieltä myös syksyllä 2012 tekemäni testin tulokset. Ne olivat tismalleen samat kuin nyt tekemässäni testissä, joskin eri järjestyksessä! Silloin ykkösenä koreili oppimisen ilon sijasta luovuus.

Elinikäisenä oppijana ja itsensä päivittäjänä olen tietyllä tavalla jatkuvasti jonkinlaisessa liminaalitilassa. Tai ainakin haen tuota liminaalisuutta nimenomaan työelämään. Liminaali sanana tarkoittaa latinan kielessä (limen) kynnystä ja se viittaa väli- tai siirtymätilaan. 

Kontisen & co. (2013) artikkelin julkaisu "Liminaalitilan käsite työn muutosten jäsentäjänä" Aikuiskasvatuslehdessä (4/2013) kolahti. Kirjoittajat kuvaavat antropologi Victor Turnerin määritelmiä liminaalisuudesta ja liminaalitilasta sekä liminaalitilan käsitteestä työyhteisöjen tutkimuksessa. 

Turnerin mukaan "liminaalitila on eräänlainen kaaos, jossa normaalielämän säännöt ja rituaalit eivät päde". Se mahdollistaa myös uuden luomisen ja luovuuden. Yhteisöllinen flow-tila ja reflektio liittyvät liminaalitilan käsitteeseen. Tradiotionaalisissa siirtymissä (liminaalitiloissa) eli esimerkiksi rippikoulussa tai muissa ns. aikuistumisriiteissä on kyseessä ns. hallittu kaaos kohti uutta. Tätä ohjaa auktoriteetti strukturoidusti. 

Liminaalitilaa voi määritellä myös kolmivaiheisena "irrottautuminen, liminaalitilassa oleminen, paluu" prosessina. Kaaoksena en henkilökohtaisesti normielämää pidä, mutta jollain tavalla rikon varsin usein tuota normitilaa päästäkseni flowhun ja kyseenalaistamiseen. Se ajaa minut toimimaan ja toteuttamaan -oppimaan!

Aikuiskasvatus -lehden artikkelin kirjoittajat käsittelevät liminaalisuutta työelämää tarkastellessa myös kolmena erilaisena käyttötyyppinä: intentionaalisena liminaalisuutena organisaation muutoksessa, liminaalisuutta organisaation ominaisuutena ja liminaalisuutena joustavien työsuhteiden kontekstissa. Näistä ensimmäinen on ehkä eniten ns. perinteistä tavoitteellista muutokseen, uuteen pyrkimistä. Mielestäni liminaalitilan kolmivaiheinen prosessi voisi tulla tässä hyvinkin näkyviin. Eli on ns. alku, keskivaihe ja tulos/paluu.

En ole varma, onko tuollaisia muutoksia ja organisaatioita oikein enää olemassakaan, joissa muutos tapahtuu strukturoidusti ja sillä on jokin selkeä tulos, jota odottaa. Ehkä jokin järjestelmän käyttöönotto voisi olla tällainen? Tosin siitäkin olen hieman eri mieltä, sillä ainakin omissa työorganisaatioissani yksikään henkilöstöjärjestelmän käyttöönottoprosessi ei ole mennyt suunnitellusti. Mutta ehkei intentionaallisen liminaalitilan käsite sitä tarkoitakaan, että tulos olisi aina ennalta suunniteltu?

Organisaation liminaaliominaisuus on kiinnostava ilmiö. Tällöin voisi ajatella organisaation olevan jatkuvassa liminaalitilassa. Kuvittelen itse olevani tällaisessa tilassa ja pidän itseäni elinikäisenä oppijana. Oppiminen liittyy minusta vahvasti tähän liminaalisuuteen. Tämän takia vedänkin mielessäni yhtäläisyyksiä oppivaan organisaatioon ja organisaation liminaalisuuteen. Tästä voisin kirjoittaa sivuja, sillä oppiva organisaatio käsitteenä oli intohimoni jo gradua tehdessä ja kirjoittaessani yhteistyössä julkaisua "Tiedosta toiminnaksi -konsultointi oppivassa organisaatiossa" !

Minulle liminaalisuus näyttäytyy kaiken kaikkiaan positiivisena, mutta sitähän se ei kaikille ole. Organisaation liminaaliominaisuutena katsotaan olevan myös joustavat työsuhteet. Tällä tarkoitetaan sitä, että työntekijät voivat olla organisaatiossa pätkätyöläisiä tai ainakin siirtyvät projektista toiseen, verkostoista toisiin. Liminaalisuus on pysyvä tila, joka voi mahdollistaa paljon, mutta myös rasittaa siinä elävää. Tietty turvallisuus ja tasaisuus muussa elämässä kuin työssä auttaa varmasti kestämään työelämän liminaalisuutta.

Mieleen nousee hyvää työelämää etsiessä, että missä menee raja liminaalisuuden "hyvää tuovuudella"? Onko raja jokaiselle henkilökohtainen, miten sitä "kasvatetaan"? Onko tuota muutoksessa elämisen rajaa määritelty esimerkiksi työhyvinvoinnin (tai ylipäänsä hyvinvoinnin) tutkimuksessa? Tästä löytyy hyvä kirjoitus Juuriharjan Erikan kirjoittamana: Epävarmuudessa kärvistelystä kukoistukseen. Kyse lienee siis kovin muodissa olevasta resilienssikyvystä?