Tilan/olemisen? poetiikkaa
Gaston Bachelard oli ranskalainen ”ajattelija”, jonka tuotanto on vaikuttanut mm.
tieteenfilosofiaan, estetiikkaan, arkkitehtuurin teoriaan, psykiatriaan ja
kasvatustieteeseen.
Hän
on tehnyt aikanaan väitöskirjat tieteellisen tiedon luonteesta ja lämpöopista
(fysiikan ala). Tilan poetiikkaa pidetään hänen pääteoksenaan, jossa hän alkaa
rakentaa poeettisen kuvittelun fenomenologiaa. Bachelard tarkastelee siis
todellisuutta sellaisenaan ja siten kuin se meille ilmenee. Hänelle kuvallisuus
on todellisuutta.
Olen
tutustunut kirjaan sekä Jyväskylän yliopiston kirjoittajaopintojeni runouden
opintojakson yhteydessä sekä opiskellessani työnohjaajaksi. Minut se laittoi ajattelemaan ja
kehittelemään erilaisia ajatusleikkejä niin kirjoittajana kuin työnohjaajana.
”Tilan poetiikka” on kirjana niin monimerkityksellinen, että se on noussut
monellakin tieteenalalla ns. kulttiteokseksi.
Kirjan
johdannossa Bachelard pyrkii määrittelemään fenomenologian rakennetta,
poeettista kuvaa ja ylipäänsä olemisen ja olemassaolon käsitteitä –ontologiaa. Bachelard
toteaa, että hän haluaa kirjassaan ”Tilan poetiikka” tarkastella hyvin
yksinkertaisia kuvia, onnellisen tilan kuvia, jotka vetävät puoleensa. ”Tilan
poetiikkaa” on unelmointia.
Kirjan
seuraavassa luvussa Bachelard asettaa talon poetiikan ongelman ts. hän
tarkastelee kotoisuutta. Kysymyksinä nousevat mm. kuinka salaisista,
kadonneista huoneista tulee unohtumattoman menneisyyden asuinsijoja, mistä ja
miten lepo löytää etuoikeutetut olosuhteet, miten sisin uneksintamme voi
liittää hetkellisiin pakopaikkoihin ja satunnaisiin suojiin arvoja, joilla ei
ole objektiivista perustaa?
Talon
kuva on Bachelardille todellinen psykologisen integraation, yhdistämisen
periaate, jolla voi rakentaa oppien kokonaisuuden, jota hän kutsuu
topos-analyysiksi. Bachelardin mukaan talon kuva toimiikin sisimmän olemisemme
topografisena mallina. Ihmisten talojen lisäksi tarkastelun kohteena ovat myös
ns. esineiden kodit eli mm. pöytälaatikot, kirstut ja kaapit. Kotoisuutta hän
käsittelee myös asumisena paikoissa, joissa on mahdoton asua eli simpukat,
kotilot, pesät.
Kotoisuuden
tilojen lukujen jälkeen Bachelard tarkastelee pienen ja suuren keskustelua,
dialektiikkaa miniatyyrien avulla. Hän haluaa myös osoittaa, että
mittaaminen/mittaamattomuuden vaikutelma on meissä, eikä välttämättä kytkeydy
mihinkään objektiin. Lopuksi käsitellään Bachelardin mukaan ”pyöreyden
fenomenologiaa”, joka on avoimen ja suljetun välistä keskustelua sekä ulko- ja
sisäpuolen välistä problematiikkaa.
Mitä "Tilan poetiikka" herätti?
Tilan
poetiikan sanoisin sytyttäneen minut tuleen, vaikka sitä lukiessani olin
välillä ”pihalla kuin käki”. Käsitteenä tila, koti, kotoisuus saivat miettimään
omaa suhtautumistani lapsuudenkoteihin, erilaisiin tiloihin. Olen miettinyt,
mitä niistä muistan, mitkä ovat olleet ja ovat minulle tärkeitä. Bachelardia
kiinnostaa erityisesti tietoinen uneksinta. Minä olen kuitenkin nähnyt
viimeisten vuosien aikana ihan "uniunia" erilaisista tiloista. Ajattelin, että se
johtuisi muutama vuosi sitten olleista uusien kotien etsinnöistämme ja muuttamisistamme.
Meidän silloinen uusi talomme ei ollut sitä, mitä loppujen lopuksi halusimme. Unet
tiloista ovat kuitenkin jatkuneet tänne saakka aina silloin tällöin.
Bachelardin
mukaan hyvällä ololla on menneisyys. Ehkä tuolla silloin uudella talollamme ja
asumallamme paikkakunnalla ei ollut meille sopivaa historiaa ja menneisyyttä,
joka olisi ollut meille loppupelissä tärkeä ja joka olisi muuttanut kanssamme
uuteen kotiin? Nykyisellä kodillamme on historiaa ja menneisyyttä, joka tuntuu
tärkeältä. Olemme asuneet asumallamme alueella pisimpään yhdessä paikassa.
Unieni
asumuksissa ei kuitenkaan ole ollut entinen omakotitalomme, eikä nykyinen
kotimme. Unien kodeissa on ollut enemmän huoneita, pienempiä tiloja, enemmän
rappusia. Ne ovat olleet vanhempia ja niissä on ollut vanhoja huonekaluja,
paljon koriste-esineitä. En ole ikinä asunut edes unieni kaltaisissa taloissa.
En ole varma, olenko edes käynyt sellaisissa. Unieni kodit ovat siirtyneet
kuitenkin myös valveajatteluun. Olen pohtinut niitä, jatkanut niiden
muokkaamista, miettinyt, mitä niistä löytyisi, mitä ne voisivat minulle
viestiä. Niistä on tullut tietyllä tavalla tärkeitä ja tottakin minulle.
Bachelardin
lukemisen jälkeen heräsin ajattelemaan, millainen
merkitys ihmisen elämänkaaressa on erilaisilla tiloilla, joissa he asuvat,
työskentelevät, käyvät. Tämä kiehtoo minua niin väitöskirjaan liittyvän
tutkimukseni puitteissa kuin myös työnohjauksessa.
Minua
siis alkoi kiehtoa ajatus elämänkaaresta
tiloina ja olemisena. Miten jokin tila on voinut vaikuttaa siihen,
millaisessa elämänvaiheessa ihminen on nyt? Onko tila ja oleminen antanut
ihmiselle vahvuutta, toimijuutta vai onko se ehkä heikentänyt sitä? Ovatko
tilat antaneet mahdollisuuden käpertyä, olla yksin silloin, kun sitä on
tarvinnut? Onko oleminen ollut turvallista, pehmeää, lämmintä? Voisiko tiloilla
auttaa vaikkapa ihmisen toimijuutta, jaksamista?
Minä
en tarvitse välttämättä tietynlaista fyysistä tilaa vaipuakseni unelmiin ja oloihini. Voin olla yksin, omassa mielessäni, vaikka ympärillä
olisi ihmisiä. Tilan ei tarvitsekaan olla konkreettista, vaan ehkä se on myös
”sielun tilaa”?
Yksinolosta
Bachelard toteaa, että yksinolo on tylsyyteen saakka välttämätöntä lapsuudessa,
sillä sellaisen jälkeen on valmis palaamaan toisten luo. Minulle yksinolo oli
ja on edelleen tärkeää. Olen tietyllä tavalla sosiaalinen luonne, mutta
kiihkeiden elämänjaksojen jälkeen minun on saatava olla yksin omassa
onnettomassa olossanikin, väsyneenä. Olen myös miettinyt, järjestääkö luontokin
ihmiselle fysiologisia mahdollisuuksia yksinoloon vaikkapa migreenin tai muun
sairauden muodossa? On pakko levätä, olla yksin.
Bachelard
myös kirjoittaa, että kun ihminen vaihtaa tilaa, hän jättää taakseen
tavanomaisen aistisuuden tilan ja astuu yhteyteen psyykkisesti uudistavan tilan
kanssa. Bachelard ehkä ajattelee, ettei tarvitsekaan aina lähteä, vaihtaa
tilaa, vaan voi kuvitella ja unelmoida. Minua tilan konkreettinen vaihtaminen (esimerkiksi
muuttaminen, työpaikan vaihdokset) ovat auttaneet myös kuvittelemaan ja
unelmoimaan asioita.
Tilan
poetiikka antoi minulle näkemystä katsoa koko elämistä ja sen eri alueita ihan
uudella tavalla. Miten tila, aika, poetiikka voi kohdata hallinnollisen,
sääntöjen sääntelemän työn? Mitä ne voisivat tuoda tuohon työhön?
Kirjasta
voisi todeta, että jos ei jaksa lukea koko kirjaa (kirja on valitettavasti loppuunmyyty, mutta onneksi kirjastot ovat olemassa!), niin luvut ”Talo kellarista
ullakolle. Metsämajan merkitys” sekä ”Talo ja kaikkeus” olivat huikeita ajatusten
herättelijöitä. Myös luvusta ”Ulko- ja sisäpuolen dialektiikkaa” löysin
joitakin helmiä ajatuksiksi. Näistä yksi on Bachelardin lainaus eräältä toiselta kirjailijalta: ”Taideteokset syntyvät aina vaarassa olemisesta, loppuun saakka
kulkemisen kokemuksesta, menemisestä sinne, mitä kauemmas kukaan ihminen ei
enää voi kulkea. Mitä pidemmälle menee, sitä henkilökohtaisempi, sitä
ainutlaatuisempi kokemuksesta tulee.”
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!