Ethän kadota asiantuntijuuttasi?
Milloin sinulta on kysytty
viimeksi, miten ratkaisisit käsillä olevan ongelman tai asian, jos saisit tehdä
sen juuri siten kuin asiantuntijana, ammattilaisena, pitäisit sitä järkevänä?
Minulta kysyttiin vastikään
-ei nyt ihan näillä sanoin, mutta suurin piirtein-, ratkaisua hankalahkoon
työasiaan. Aivot alkoivat raksuttaa ja tuli aika hyvä olo. Minun työssäni
nimittäin kysymys kuuluu usein ”miten joku asia kuuluu mennä oikein”. Vastakysymyksenä
voisi tietenkin heittää, että millä tavalla oikein? Voimassa olevien lakien tai
työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan, työntekijän kannalta hänelle edukkaimmalla
tavalla, työnantajalle edukkaimmalla tavalla vai miten?
Monesti ”oikein” ei
välttämättä ole työntekijälle, eikä työnantajallekaan mieluisin tai paras vaihtoehto.
Usein tekisi myös mieli tehdä vastoin sopimuksia, koska sopimus saattaa olla
yhtä kompromissia, joka ei ole välttämättä kellekään paras tai edes oikein.
”Hallintopiruuteni” ja muine
opiskeluineni ja tutkintoineni olen myös koulutettu sairaanhoitaja ja tämän
takia kiinnostunut hoitotyön työelämästä. Hoitotyön teosta on kirjoitettu nyt
paljon lehdissä. Arvostelut tuntuvat liittyvän kohtaamattomuuteen, ei niinkään
siihen, etteikö apua vaivaan tai muuhun vastaavaan olisi lopulta saanut.
Asiakas/potilas/ihminen on kokenut, ettei häntä kuulla ja huomata, kohdata
ihminen ihmisenä.
Rapsauta lukko poikki?
Näissä tilanteissa tulee
mieleeni tuo kysymys ”mitä tekisit/miten ratkaisisit tämän asian, jos saisit
tehdä sen juuri siten kuin asiantuntijana pitäisit sitä järkevänä?” Jos
luottaisit siihen, että sinulla on lupa olla asiantuntija ja ”hoitaa homma niin
sanotusti kotiin”? Unohtaisit hetkeksi, että on joku sopimus tai tapa, jonka
mukaan asia on tehtävä ja on sata muuta asiakasta, jotka tarvitsevat sinua? Jos
ajattelisikin asiantuntijan lailla?
Asiantuntijuuden
ja toimijuuden määrittelyä
Kaikissa tehtävissä ei
todellakaan ole mahdollista olla ”PellePelottomana”, vaikka kuinka pitäisi
asiantuntijan lailla ratkaista ongelmia ja luoda uutta. Luen parhaillaan Salme Mahlakaarron uutukaista kirjaa ”Persoona työssä” (tähän palaan blogissa varmasti
myös myöhemmin), jossa määritellään ammatillisen toimijuuden olevan:
”Työntekijän ja/tai
työyhteisön vaikuttamista, valintojen tekoa ja kannanottoja, jotka kohdistuvat
omaan työhön ja/tai ammatilliseen identiteettiin. … Henkilökohtainen toimijuus
merkitsee kykyä vaikuttaa ja osallistaa itsensä ja toiset työyhteisön sekä
organisaation toimintaan. Se on myös vastuunottoa oman itsen kehittymisestä. …
Hyvä toimijuus on myös kykyä neuvotella työn ja henkilökohtaisten tarpeiden
välillä siten, että syntyy identiteetin tasapainoa (identiteettitoimijuus).”
Wikipediassa taas todetaan
mm., että ”paras asiantuntija on innovaattori, joka on hieman edellä muita
erikoisalueensa tutkimisessa ja soveltamisessa”.
Asiantuntijuuden ja toimijuuden sovellusta
Asiantuntijuuden ja toimijuuden sovellusta
Kun minulta kysyttiin tuo
alussa esittämäni kysymys, mitä tekisin asiantuntijana päätöstilanteessa, niin
olisin voinut heti kertoa (ja kerroinkin), että toimintatapa on ”tämä ja tämä”.
MUTTA! Keskustelukumppanini ei tyytynyt tuohon. Hän haastoi minua ja totesin hänelle myös, että jos asiantuntijana ajattelen tätä, miten
tämä olisi järkevä ratkaista, niin tämän voisi tehdä myös ”näin ja näin,
koska…”
Ilmoitin lisäksi, että
selvitän, josko asia hoituisi jouhevammin kuin raskaimman kaavan ja tavan mukaan.
Ei välttämättä hoidu, mutta otan selvää ja vien asiaa eteenpäin. Kyllä se joku
päivä hoituu kätevämmin?
Vanhainkodissa aikoinaan työskentelystäni muistan vanhuksen, joka hermostui aina ruokailuissa. Hän ei
pystynyt enää ilmaisemaan itseään puhumalla, joten useimmiten hän huusi ja
jätti syömättä. Ahdisti, meni aikaa ja ketuttikin oma voimattomuus ja
kyvyttömyys, kun onhan ihmisen nyt syötävä, sillä ei sitä muutoin elä?
Kerran sitten en enää keksinyt muuta kuin istahtaa vanhuksen
viereen, kerroin, mitä ruokana on, ja kysyin, josko voisin auttaa häntä. Siinä
sitten istuttiin syömässä. Välillä näytin hänelle, että näin paljon on vielä
ruokaa jäljellä. Samalla juttelin niitä näitä. Yhtään huutoa ei tullut, hän söi
kaiken ja jopa naurahti välillä. Aikaa saattoi mennä silloin hetki kauemmin
kuin aiemmin. Jatkossa tiesin, miten hänen kanssaan toimia ja hänet kohdata,
joten aikaa ei todellakaan kulunut enempää kuin ennen tuota pysähtymistäni. Miksi ihmeessä en ollut tehnyt tuota aiemmin?
Mitä näissä kahdessa
esimerkissäni sitten tapahtui? Niissä tapahtui lopulta "herättyäni" toimijuutta
ammatillisen identiteettini mukaisesti. Otin samalla kantaa siihen,
millainen ammattilainen haluan olla, mistä vastata, miten soveltaa -koska minä olen asiantuntija, toimija!
Asiantuntijuus ei ole sitä,
että tekee tismalleen, miten sääntöjen ja määräysten tai päivälle asetetun
rakenteen mukaan pitää kirjaimellisesti mennä. Sen homman voi hoitaa ohjelmoitu
robotti.
Kysäisepä siis aika ajoin
itseltäsi:
- Miksi teen näin ja tämän asian? Onko se tarpeellista tehdä juuri näin?
- Kuinka usein olen miettinyt tietoisesti vaihtoehtoisen tavan tehdä tai testaan, voisiko työn tehdä toisin?
- Kuinka usein totean, että tämä nyt kuuluu tehdä näin? Käytänkö silloin oikeasti asiantuntijuuttani? Vai ehkä rutiinia? Miltä rutiini maistuu, miten se sopii asiantuntijuuteeni, kuinka paljon sitä voi olla?
- Mikä on mielestäsi työssäsi asiantuntijuutta, milloin ja miten se tulee esille?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!