Ethän kadota asiantuntijuuttasi?

Milloin sinulta on kysytty viimeksi, miten ratkaisisit käsillä olevan ongelman tai asian, jos saisit tehdä sen juuri siten kuin asiantuntijana, ammattilaisena, pitäisit sitä järkevänä?

Minulta kysyttiin vastikään -ei nyt ihan näillä sanoin, mutta suurin piirtein-, ratkaisua hankalahkoon työasiaan. Aivot alkoivat raksuttaa ja tuli aika hyvä olo. Minun työssäni nimittäin kysymys kuuluu usein ”miten joku asia kuuluu mennä oikein”. Vastakysymyksenä voisi tietenkin heittää, että millä tavalla oikein? Voimassa olevien lakien tai työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan, työntekijän kannalta hänelle edukkaimmalla tavalla, työnantajalle edukkaimmalla tavalla vai miten?

Monesti ”oikein” ei välttämättä ole työntekijälle, eikä työnantajallekaan mieluisin tai paras vaihtoehto. Usein tekisi myös mieli tehdä vastoin sopimuksia, koska sopimus saattaa olla yhtä kompromissia, joka ei ole välttämättä kellekään paras tai edes oikein.

”Hallintopiruuteni” ja muine opiskeluineni ja tutkintoineni olen myös koulutettu sairaanhoitaja ja tämän takia kiinnostunut hoitotyön työelämästä. Hoitotyön teosta on kirjoitettu nyt paljon lehdissä. Arvostelut tuntuvat liittyvän kohtaamattomuuteen, ei niinkään siihen, etteikö apua vaivaan tai muuhun vastaavaan olisi lopulta saanut. Asiakas/potilas/ihminen on kokenut, ettei häntä kuulla ja huomata, kohdata ihminen ihmisenä.



Rapsauta lukko poikki?

Näissä tilanteissa tulee mieleeni tuo kysymys ”mitä tekisit/miten ratkaisisit tämän asian, jos saisit tehdä sen juuri siten kuin asiantuntijana pitäisit sitä järkevänä?” Jos luottaisit siihen, että sinulla on lupa olla asiantuntija ja ”hoitaa homma niin sanotusti kotiin”? Unohtaisit hetkeksi, että on joku sopimus tai tapa, jonka mukaan asia on tehtävä ja on sata muuta asiakasta, jotka tarvitsevat sinua? Jos ajattelisikin asiantuntijan lailla?

Asiantuntijuuden ja toimijuuden määrittelyä

Kaikissa tehtävissä ei todellakaan ole mahdollista olla ”PellePelottomana”, vaikka kuinka pitäisi asiantuntijan lailla ratkaista ongelmia ja luoda uutta. Luen parhaillaan Salme Mahlakaarron uutukaista kirjaa ”Persoona työssä” (tähän palaan blogissa varmasti myös myöhemmin), jossa määritellään ammatillisen toimijuuden olevan:

”Työntekijän ja/tai työyhteisön vaikuttamista, valintojen tekoa ja kannanottoja, jotka kohdistuvat omaan työhön ja/tai ammatilliseen identiteettiin. … Henkilökohtainen toimijuus merkitsee kykyä vaikuttaa ja osallistaa itsensä ja toiset työyhteisön sekä organisaation toimintaan. Se on myös vastuunottoa oman itsen kehittymisestä. … Hyvä toimijuus on myös kykyä neuvotella työn ja henkilökohtaisten tarpeiden välillä siten, että syntyy identiteetin tasapainoa (identiteettitoimijuus).”

Wikipediassa taas todetaan mm., että ”paras asiantuntija on innovaattori, joka on hieman edellä muita erikoisalueensa tutkimisessa ja soveltamisessa”.

Asiantuntijuuden ja toimijuuden sovellusta

Kun minulta kysyttiin tuo alussa esittämäni kysymys, mitä tekisin asiantuntijana päätöstilanteessa, niin olisin voinut heti kertoa (ja kerroinkin), että toimintatapa on ”tämä ja tämä”.

MUTTA! Keskustelukumppanini ei tyytynyt tuohon. Hän haastoi minua ja totesin hänelle myös, että jos asiantuntijana ajattelen tätä, miten tämä olisi järkevä ratkaista, niin tämän voisi tehdä myös ”näin ja näin, koska…”

Ilmoitin lisäksi, että selvitän, josko asia hoituisi jouhevammin kuin raskaimman kaavan ja tavan mukaan. Ei välttämättä hoidu, mutta otan selvää ja vien asiaa eteenpäin. Kyllä se joku päivä hoituu kätevämmin?

Vanhainkodissa aikoinaan työskentelystäni muistan vanhuksen, joka hermostui aina ruokailuissa. Hän ei pystynyt enää ilmaisemaan itseään puhumalla, joten useimmiten hän huusi ja jätti syömättä. Ahdisti, meni aikaa ja ketuttikin oma voimattomuus ja kyvyttömyys, kun onhan ihmisen nyt syötävä, sillä ei sitä muutoin elä?

Kerran sitten en enää keksinyt muuta kuin istahtaa vanhuksen viereen, kerroin, mitä ruokana on, ja kysyin, josko voisin auttaa häntä. Siinä sitten istuttiin syömässä. Välillä näytin hänelle, että näin paljon on vielä ruokaa jäljellä. Samalla juttelin niitä näitä. Yhtään huutoa ei tullut, hän söi kaiken ja jopa naurahti välillä. Aikaa saattoi mennä silloin hetki kauemmin kuin aiemmin. Jatkossa tiesin, miten hänen kanssaan toimia ja hänet kohdata, joten aikaa ei todellakaan kulunut enempää kuin ennen tuota pysähtymistäni. Miksi ihmeessä en ollut tehnyt tuota aiemmin?

Mitä näissä kahdessa esimerkissäni sitten tapahtui? Niissä tapahtui lopulta "herättyäni" toimijuutta ammatillisen identiteettini mukaisesti. Otin samalla kantaa siihen, millainen ammattilainen haluan olla, mistä vastata, miten soveltaa -koska minä olen asiantuntija, toimija!

Asiantuntijuus ei ole sitä, että tekee tismalleen, miten sääntöjen ja määräysten tai päivälle asetetun rakenteen mukaan pitää kirjaimellisesti mennä. Sen homman voi hoitaa ohjelmoitu robotti.

Kysäisepä siis aika ajoin itseltäsi:
  • Miksi teen näin ja tämän asian? Onko se tarpeellista tehdä juuri näin?
  • Kuinka usein olen miettinyt tietoisesti vaihtoehtoisen tavan tehdä tai testaan, voisiko työn tehdä toisin?
  • Kuinka usein totean, että tämä nyt kuuluu tehdä näin? Käytänkö silloin oikeasti asiantuntijuuttani? Vai ehkä rutiinia? Miltä rutiini maistuu, miten se sopii asiantuntijuuteeni, kuinka paljon sitä voi olla?
  • Mikä on mielestäsi työssäsi asiantuntijuutta, milloin ja miten se tulee esille?

Voi olla, että rajoitteet tulevat silti vastaan, ne osoittautuvat järkeviksi tavoiksi toimia tai joudut tekemään kompromisseja. Mutta ainakaan et hukkaa asiantuntijuuttasi ja ehkä voit pikkuhiljaa hivuttamalla muuttaa maailmaa ehdottamalla uusia asioita tai tekemällä asioita toisin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Last season: työaika tuloksen mittarina

Mitä sanoisit nykyminällesi?

Periksiantamattomuus - mallia Saara Aallosta