Kiitollisuus on hedonismia

Katselin maanantaina töistä tullessa upeaa taivasta. Pilvilautta näytti veitsellä leikatulta, tasareunaiselta, litteältä pellilliseltä pannukakkuja tai mokkapaloja (vaaleana versiona). Näky oli niin sykähdyttävä, että pysäytin auton keskelle risteystä, kaivoin kännykän esiin ja otin kuvan. Nopealla vilkaisulla autoja ei tullut perästä, joten syyllistyin tällaiseen liikenteen vaarantamisen. Kotipihalta tosin näkyi sama näytelmä, mutta siinä autolla ajaessa tuli olo, että tuo on saatava ikuistettua heti.

Taivaan kauneuden lisäksi törmäsin maanantaina kauneuteen työpalaverissa. En osaa kuvata muulla tavoin kahden kollegan tekemää analyyttista ja perusteellista esitystä tietojärjestelmistä. Kuulostanee oudolta ja toki voisin sanoa, että se oli hyvin tehty yms., mutta se oli jotain enemmän. Se oli kaunista!

Ajauduin noista kauneuden kokemuksista miettimään taas ylipäänsä kauneutta eli esteettisyyttä. Lainasin aikoinaan teoksesta Esteettisestä elämyksestä (A. Kinnunen; 1969/1990) sairaanhoitajan opinnäytetyössäni pätkän: ”Jos ei ole aikaa pysähtyä, ajatella eikä katsella erilaisia elämän ilmiöitä, maailma on kalpea näky, jonka sisältö vain todetaan. Esteettinen asenne voi suuntautua muuhunkin kuin taideteoksiin.”

Kauniit asiat tekevät minut iloiseksi -ehkäpä jopa onnelliseksi.

Onnellisuudesta ajatukset purjehtivat miettimään taas kiitollisuutta, koska se ja erilaiset kiitollisuusharjoitteet ovat pompanneet silmille vähän sieltä täältä. Esimerkkeinä näistä ovat mm. kiitollisuuspäiväkirja, jossa kirjoitat säännöllisesti (ei välttämättä joka päivä, mutta viikoittain) kiitollisuuden aiheita ylös tai läsnäoloharjoitus, jossa jokaisella uloshenkäisyllä kiität. Sanot siis ”kiitos”, kun hengität ulos. Kiitollisuuden kerrotaan auttavan saamaan mielenrauhaa, iloa ja rakkautta – sitä onnellisuutta.

Paitsi ei muuten auta. Olen todella yrittänyt, mutta kaikki kiitollisuuden harjoitukset ovat auttaneet lähinnä saamaan ihan järjettömän ison sarven ja ärsytystilan päähän. Minä olen todennäköisesti kiittämätön ja pintapuolinen.

Korvienväliongelmaa? 

Tuttava totesi taannoin, että työssäoloahdistus ei helpota, vaikka kuinka on yrittänyt vääntää ja kääntää omaa asennetta ja ajatella positiivisesti. Hän myös pohti, onko hänellä ”korvienväliongelma”, kun periaatteessa kaikki on hyvin ja hän jopa pitää ajoittain työstä, mutta silti tökkii - ja pahasti. Itseä vaivaa silloin tällöin myös ihan puhdas ketutus milloin mistäkin.

Kannattaako - ja voiko - tyytymättömyyden poistaa hokemalla kiitos ja ajattelemalla, että ”kiitos, kun mulla on koti, ruokaa jne.”? En väitä, etteivätkö ne olisi tärkeitä asioita, mutta minä en ainakaan kykene siihen, enkä kyllä suositellut tuttavallekaan kiittämistä. ”Että ole kuule onnellinen, kun sinulla on työpaikka, oot melkein terve. Ja aattele, kotikin sulla on. Ja perhe. Ja auto jne.”

Positiivisuusharhaa

Erilaiset kiitollisuuden harjoitteet kuuluvat positiivisen ajattelun ideologian menetelmiin. Niiden kautta luvataan "jopa taianomaisesti löytyvän onni ja onnellisuus".

Onko onni sitä, että jämähtää ajattelemaan sitä, mitä on? Miksei onni ole sitä, että tavoittelee kuuta taivaalta? Valtaamon Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe toteavat blogikirjoituksessa Hymyile tai kuole: ”Yksilön oman navan ympärillä pyörivän positiivisuusharhan sijaan Ehrenreich peräänkuuluttaa yhteiskunnallista ja kriittistä ajattelua: vaikeita kysymyksiä, auktoriteettien haastamista ja toisinajattelua.”

Hieno määrittely! Ennemmin minäkin kehottaisin tuttavaani kyselemään itseltään (ja muilta!) vaikeita kysymyksiä, haastamaan, ajattelemaan toisin tai vaikka kirjoittamaan toiveiden listan, jota voi lähteä toteuttamaan, kuin jäämään kiittelemään ja odottamaan, että tulisi onnen tuntoa.

Mitä sitten tehdä tyytymättömänä?

Kysyin tätä taannoin facebook-ystäviltäni. Vastaukset olivat mahtavia! Yleisin taisi olla ajan antaminen tyytymättömyydelle. Tomintaohjeena tyytymättömälle voisi vaikkapa olla:

*Kellu tyytymättömyyden tilassa riittävä aika.

*Tässä tilassa voit sitten kiitellä itseäsi (sitä kiitollisuutta en osaa tähänkään liittää, mutta itseään on hyvä kiittää), miten hyvä oletkaan. Minulla on esimerkiksi ihana muisto entisiltä työkavereilta seinälläni. Jokainen kirjoitti toisesta jonkin häntä kuvaavan, mutta kuitenkin positiivissävytteisen asian, jonka jälkeen nämä lappuset annettiin henkilölle itselleen nimettömänä.

*Kun tyytymättömyys alkaa tympiä, toimi, vaikuta! Tee jotain, mitä olet tuossa tyytymättömyyden tilassa ajatellut ainakin tehdä. Tee edes jotain pientä sen hyväksi. Etsi vaikka sen kurssin aloitusaika ja -paikka, jonne olet ajatellut mennä. Ei tarvitse edes vielä ilmoittautua, vaan jättää se vain muhimaan. Tiedät, mistä löytää sen, kun on aika ottaa seuraava askel.

Kiittämättömyydellä eteenpäin?

Tekisi mieli todeta, että kiittämättömyydellä ja tyytymättömyydellä mennään eteenpäin. Mutta ehkä se on vähän (aika paljon) karua ja naiivia sanoa niinkin? Kiitoksellekin on paikkansa.

Arvoja tarkastellessa onni määritellään muuten hedonistiseksi arvoksi (esim. E.Ahlman: Kulttuurin perustekijöitä 1939, näköispainos otettu 1992). Hedonismilla taas tarkoitetaan sitä, että asetetaan nautinto ja mielihyvä keskeiseksi asiaksi elämässä. Kiitollisuus ja sen kautta onnen etsintä on itse asiassa varsin itsekästä nautinnon ja mielihyvän etsintää, hedonismia.

Lopuksi vielä lukuehdotus

Filosofia.fi -sivustolta löytyy mainioita artikkeleita. Erityisesti pidin Frank Martelan ”Onnellisuudesta” sekä Oiva Kuisman ”Kauneudesta”.