Flunssa(kin) heilauttaa ammatillisuutta

Päivitin viime torstaina onnellisena facebook-statustani. Viesti kuului seuraavasti:

”Jes, poskiontelotulehdus! Ihminen osaa olla iloinen, kun löytyi tauti. Nimim. Kuukauden taas rykinyt ja pelko ollut persiissä, että taas menisi talvi yskiessä.”

Hehkutin asiaa myös työkaverille ja hän totesi, että kirjoita tuosta seuraavaan työpaikan intran blogiimme. Toisin sanoen hän kehotti kirjoittamaan, miltä tuntuu ja millainen helpotus on, kun löytyy jokin syy tai asia, miksi olo ei ehkä ole paras mahdollinen tai muuten vain ei hommat edisty tai kulje. En malttanut odottaa intrablogia, kirjoitan siis ihan tähän omaani…

OIKEA syy?

Viime talvi meni puolikuntoisena, kun silloin flunssan jälkeen yskä ”jäi päälle”. Mitään varsinaista syytä ei löytynyt ja keväällä se vain loppui. Kesä menikin mukavasti matala- tai korkealiitoa, sitten alkoivat koulut. Onnistuin imuroimaan koululaisiltamme flunssan ja eiköhän tuo yskänpaholainen taas päättänyt tulla jäädäkseen. Tai siltä se alkoi tuntua kuukauden rykimisen jälkeen. Onneksi pieni lomamatka lentoineen ajoi minut lääkärille ja yskään löytyi syy, jota olin vähän epäillytkin. Mutta eihän nyt lääkärille viitsi mennä ennen kuin on joku OIKEA syy mennä sinne eli matkan turvaaminen... Olisi ollut kurjaa, jos olisi sairastunut lisää reissussa.

Nyt sitten mietin, että miksi? Miksi minä en aiemmin mennyt lääkäriin? Ehkä minä pelkäsin taas sitä, ettei minussa ole ns. mitään vikaa ja silti koen itseni puolikuntoiseksi ja yskin yskimistäni? Joutuisi olemaan epävarmuudessa ja kun ei jaksaisi, niin tulisi huono omatunto siitä, että on laiska, koska eihän minussa ole mitään vikaa eli syytä!

OIKEA syy oikeuttaa olemaan siis vähän väsähtänyt, mutta muutoin ei saisi olla nuutunut?

Lisää kysymyksiä

Ystävä on ollut myös kipeänä. Hän totesi ”sairasvuoteeltaan”, että hän vain syö ja makaa. Mihin tuollaista laiskaa p-kaa edes tarvitaan, hän kysyi. Mässyttämisestä ja makaamisesta tulee hänen mukaansa valtava ahdistus ja syyllisyys.

Minua vähän naurattikin ystävän kommentti. Minä nimittäin tiedän, että hänellä on vaativa työ ja hän tekee minusta vähän liikaakin töitään. Totesin, että tuo tekee hänelle hyvää. Ja että hänen kuuluukin vain syödä ja maata, eikä toipilaana edes pidä kuvitella itsestään mitään erityistä. Tähän tosin oli pakko lisätä perään, että voi kun muistaisin nuo sanani kohdistaa myös itselleni.

Näistä nousi mieleeni muutamia kysymyksiä. Onko aina syy, jos arki/homma/tehtävä ei suju? Voiko vain olla, ettei suju ihan muuten vain? Miksi itselleen on niin ”julma”, jos on puolitehoinen, mutta toisen sama olotila tuntuu hassulta? Miten tuo toinen ei voi tajuta, että totta kai hänen pitää levätä? Minkä ikäisenä sitä alkaa olla itselleen armollinen? Vai ei koskaan, jos sattuu olemaan ”semmoinen tapaus”, ettei vain ole?

Elämänkulun toimijuus

Minua kiinnostaa se, mitä tapahtuu niissä kohdissa, jolloin elämä ei ehkä sujukaan niin kuin yleensä odotetaan. Tätä olen käsitellyt omassa tutkimusaiheessani, työnimi: ”Ammatillinen toimijuus ja työurat”. Elämänkulun toimijuuden näkökulmasta ihmisellä on nimittäin aina jokin suunta, viitekehys, miten elämän ns. kuuluisi mennä normaalisti. Ammatillisesti tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tiettynä ikäkautena opiskellaan, valmistutaan, aloitetaan työ aloittelijana, edetään edistyneempiin tehtäviin ja lopulta senioriksi ja asiantuntijaksi omassa työssä.



Toimijuuden "hässäkkä"

Elämänkulku on vähän kuin ”tiekartta” tai elämänrata, joka tosin vaihtelee esimerkiksi sosiaalisen ympäristön, taloudellisten tekijöiden ja historiallisten olosuhteiden mukaan. Elämänkulun toimijuuden tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, millä perustein ihminen tekee esimerkiksi päätöksiä elämän kääntöpisteissä ja siirtymissä/murroskohdissa (esimerkiksi opiskelupaikan valinnat, työ/asuinpaikan valinta jne.). Valintoihin vaikuttavat myös persoonalliset kyvykkyydet, ideaalit ja onnistumiset sekä varmasti monet muut seikat. (Crockett 2002, 6; Hitlin & Elder 2007, 177-185.)

Ikään liittyen ajatellaan olevan tiettyjä yhteisöjen luomia normeja. Niistä poikkeaminen voi aiheuttaa erilaisia seurauksia ihmiselle. Jos työntekijän työuran ajatellaan etenevän tietyllä tavalla (esim. opiskelijasta ja aloittelijaksi, seniorista lopulta eläkeläiseksi), voi työuran yllättävä katkeaminen aikaisemmassa vaiheessa olla haastava. Flunssaankin sairastuminen on tietyllä tavalla pienimuotoista ”aaltoilua” ja haastetta. Oletuksenahan voi olla, että sitä vain porskuttaa, ei sairastu ikinä!

Identiteetti ja elämänkaari

Salme Mahlakaarto käsittelee kirjassaan Persoona työssä identiteettiä ja elämänkaarta. Työuran alussa nuorena ihminen tuo identiteetin kautta ne puolet, jotka ovat kehittyneet lapsuuden aikana voimakkaimmin. Niiden kautta ja varassa luodaan itseä ja työelämää. Toinen identiteetin vaihe saapuu yleensä noin 40 vuoden tiimoilla, jolloin usein lapsuudessa omaksutut keskeiset roolit alkavat muuntua ja laajentua. (Mahlakaarto 2016, 14.)

Samaistun jotenkin hyvin tähän vaiheeseen ja olen ollut huomaavani ikätovereideni kipuilevan samojen asioiden kanssa. Tässä vaiheessa ihminen etsii eheyttä uudella tavalla. Aiemmin luotuun työelämäpersoonaankin saattaa väsyä ja alkaa etsiä toisenlaista roolia. Lähdetään ehkä seuraamaan ”omaa tähteä”. Huomaamattaan saattaa ohjautua kehittämään työtään tai lähteä uudelle uralle. (Mahlakaarto 2016, 14.)

Elinvoimaisuudelle ja hyvinvoinnille tämä on tärkeää, sillä jos se ei toteudu, se ilmestyy paikalle taas noin 50 ikävuoden tienoilla. Ja jos tuota uudistumisen tarve jää tunnistamatta, niin se voi olla yksi selitys sille väsymykselle tai uupumiselle. Mahlakaarto kysyykin, että kuinka usein työuupumuksessa on kysymys itse asiassa identiteettityöhön liittyvien roolien etsimisestä?

Kirjassa Persoona työssä todetaan myös, kuinka työelämän tarpeet, odotukset ja vaatimukset sisältävät usein ajatusharhan siitä, että ihminen olisi tai hänen kuuluisi aina olla itsensä toteuttamisen tilassa. Tähän Salme Mahlakaarto esittääkin elämänkehän vaiheet, joita voi tarkastella miettiessään omaa vaihettaan. Suosittelen tutustumaan!

”Se on sun luontos ja kuuluu asiaan…”

Ehkä se syy ”sujumattomuuteen” voi olla sairaus, mutta se voi olla myös ihan ihmisyys. Satut nyt olemaan vaikka sen ikäinen, että ”olet vaiheessa ja muutoksessa”. Tai kuten eräs ystävä totesi tuskaillessani sitä, etten osannut olla aukaisematta suutani tilanteessa, jossa olisi voinut olla sanomattakin, että ”se on sun luontos”. Kuuluu siis asiaan eli ihan OIKEA syy olla joskus ”vaiheessa”.



Red Hot Chili Peppersin ja minun luontoni yhdistyivät 14.9.2016

 Lähteinä

Crockett, L. 2002. Agency in the Life Course: Concepts and Process. Agency, Motivation, and the Life Course: Volume 48 of the Nebraska Symposium on Motivation, ed. Richard Dienstbier and Lisa J. Crockett. Lincoln, NE: University of Nebraska Press, 2002. Pages 1–31.

Hitlin, S. & Elder, G.H.jr. 2007. Time, Self, and the Curiously Abstract Concept of Agency. Sociological Theory 25:2 June 2007, 170-191.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä sanoisit nykyminällesi?

Last season: työaika tuloksen mittarina

Periksiantamattomuus - mallia Saara Aallosta